Hajanaisia päätelmiä tänään..

Moro vaan taas! Jokunen hetki taas ehtiny vierähtää siitä kun viimeksi kerroin kuulumisia. Elämä on entisellä mallillaan...

Las Fallas tulee! Pitkä viikonloppu, lomaa pe ja ma! Madridin reissu jäi välistä ja Ibizalle meno kokee varmaan saman kohtalon. Mutta paljon on muita suunnitelmia vireillä nähdä paikkoja ja kokea asioita. Varsinkin nyt kun serkkutyttö saapu alkuviikosta toiselle laidalle Espanjaa muutamaks kuukautta ni sen kanssa kyhäillään toivottavasti suunnitelmia kasaan:) Mutta tämä viikonloppu on omistettu Valencialle ja las Fallas-juhlalle. Ja mie vähän odotan että koko juhla on ohi ja saa nukkua yönsä rauhassa. Täällä kun ainakin Fallasn aikana (ja pari viikkoa sitä ennen) ihmiset tykkää pamautella sähikäisiä ja papatteja. Eikä oo mitenkää kiva herätä joka pirun yö siihen että ikkunan alla on fiesta menossa. En ala selittää tässä mikä se Fallas on, jokainen osaa itte mennä wikipediaan ja lukee sieltä(englanninkielisestä wikipediasta, suomenkielinen ei sitä tunne). Mutta aika makeita juttuja tulossa, viis päivää kestävä jatkuva juhla:)

Tänään Turia-puistossa (joka on kuivattu ja puistoksi muutettu entinen joenpohja) on Botellon, suomeksi: yleinen pussikaljailta/yö, mikä olis sinänsä hauska nähdä:) Mutta tämä tyttä jää kiltisti kotiin, kun edellinen yö veny aamutunneille.. Välistä turhauttaa kun täällä tapahtuu harva se päivä jotain minkä tahtois nähdä ja mikä ois kiinnostavaa, mutta kun ei vaan kykene repeytymään kaikkialle ja välistä sitä haluu vaan levätä ja vetää lonkkaa kotosalla lämpimän peiton alla... Ensin sitä oli ihan hajalla että jää jotain kokematta ja ei ehdi kaikkee, mutta nyt sen jo aikalailla hyväksyy..pakko:)

Paras asia mitä oon täällä ehtiny varmaan ensimmäistä kertaa elämässä tehdä, on jonkinlainen itsetutkiskelu. Kun tää on ensimmäinen kerta miun elämässä kun oon ihan omillani, näin kauan ja näin kokonaan. Ystävät ja perhe on kaukana, eikä samalla tavalla läsnä jokapäiväisessä arjessa kun Suomessa ollessa (tämä ei tarkota ettenkö ajattelis teitä, ootte miun mielessä joka ikinen päivä!). Tottakai miulla täälläkin on ystäviä ja seuraa aina kun sitä kaipaan, mutta välillä ei oo mitään ihanampaa kun kävellä Valencian kapeita katuja päämäärättömästi ja ihan vaan ajatella, nauttia omasta seurasta. Ja mie luulen että se on jotain mitä en oo koskaan vielä osannu tai uskaltanu tehhä; olla vaan ihan yksin ja mikä oudointa: nauttia siitä. Kun ei oo samalla tapaa kun Suomessa ihmisiä, joihin ripustautua sillon kun yksin oleminen tuntuukin pahalta. Kuulostaa siltä että miulla vippaa päässä:) mutta sitä löytää omasta itsestä puolia ja vahvuuksia täällä ollessa, joita ei tienny olevankaan. Ja alan uskoa, että vaikka elämä täälläkään ei oo pelkkää glamouria (kuten viisas ystävä ennen vaihtoa minuu evästi) ja huonot päivät löytää miut täältä samalla tavalla kun kotoakin, niin tän viiden kuukauden jälkeen tunnen itteni paremmin ku aiemmin, enkä pelkää omaa itteeni ja omia ajatuksiani. Mie oon aina uskonu ja sanonu ittelleni että tartten jonkun toisen ihmisen että voin nauttia elämästä ja olla onnellinen ja tuntee itteni kokonaiseks. Ja hiljattain mie oon huomannu pohtivani, että ehkä se onkin aina ollu ihan pöhkö ajatus..

-Päivi