Nyt on tältä tytöltä tää blogin ja töiden päivittely jäänyt, johtuen kaikesta kiireestä täällä Välimeren päässä. Mutta tässä vielä (luultavasti) viimeinen merkintä tältä reissulta.
Viimeinen viikko miun vaihdosta alkoi tänä aamuna. Tiistaina 26. kesäkuuta aamulla klo. 06:35 lähtee lento Madridiin ja sieltä parin tunnin odottelun jälkeen Helsinkiin, jonne laskeudun joskus puoli neljän pintaan iltapäivällä.
Ei varmaan ole kellekään jäänyt epäselväksi, olenko nauttinut olosta täällä ja kaduttaako vaihtoon lähtö. Opiskelijavaihtoon osallistuminen tulee varmasti olemaan hienoimpia kokemuksia, mitä miun elämässä tulee olemaan. Auringonpaistetta tää ei oo aina ollu, mutta sitä en odottanukaan. Välillä on kiukuttanu ja repiny päätä ja tehny mieli marssia lentokentälle ja ottaa seuraava lento kotii, lyödä hanskat tiskiin, istua lattialle itkemään ja sanoo että 'Minen ala!'. Mutta itsepäinen kun olen, oon purru hampaita yhteen ja kököttäny tiukasti asemisssa. Ja hyvä että näin tein. Vaatimattomasti mie nyt voin todeta että oon löytäny ittestäni jotain ihan uutta, voimia ja kykyjä, joita en tienny miulla olevankaan. Oon tutustunu itteeni ihan uudella tavalla ja voin nyt palata kotiin itsevarmempana, jotenkin kasvaneena ja tietoisena siitä, että selviän isoistakin esteistä elämässä.
Myös taiteesta ja teiteilijuudesta miulle on muotoutunut ihan uusi kuva. Uusia
ideoita on pää täynnä ja niitä täällä kirjaan muistiin minkä ehdin. Kouluhommat Suomen päässä lähtee ensi syksynä käyntiin varmasti ihan uudella tarmolla. Jonkin aikaa ollu vähän hukassa taas se syy miksi tätä teen, mutta täällä se taas löytyi miusta itsestä, ja ihan uudessa paketissa!
Uusia ystäviä on nyt joka puolella maailmaa. Tämä viikko on täynnä jäähyväisjuhlia ja varmasti muutama kyynelkin tullaan haikeudessamme vuodattamaan.Varsinkin muutaman kanssa on pidetty yhtä ihan ensimmäisistä päivistä saakka.
Lähtö on vaikeaa, kun ei tiedä tuleeko samoja naamoja näkemään enää ikinä. Ja vaikein hetki on varmasti lentokentällä, johon hyvä ystävä lupasi minuu tulla saattamaan aamuneljältä. Silloin kun pitäisi ihan tosissaan lähteä. Ainahan sitä voi suunnitella että nähdään ja tavataan taas mutta varmasti surullinen tosiasia on ettei suurta osaa näistä ihmisistä tapaa enää ikinä. Mutta niinkuin joku näistä tovereista huomautti Dr Seuss:n sanoin; "Dont cry because it's over, smile because it happened." "Älä itke koska se on ohi, hymyile koska se tapahtui."
Tulevaisuudessa blogini sisältö tulee mitä luultavimmin olemaan enemmän kuva- kuin tekstipainotteista. Kesä menee hiljaisemmin, suunnitelmissa on jonkinverran töitä ja varmasti ystävien tapaamista ja ajanviettoa perheen kanssa, jota on jo ihan hirmuinen ikävä. Mutta koitan muistaa päivitellä ainakin kuvallisia aikaansaannoksiani aina välistä.
Loppuun vielä iso kiitos miun perheelle ja erityisesti vanhemmille, jotka ootte ollu ihan uskomattoman suurena tukena ja voimavarana miulle täällä kaukanakin. Tää pien tyttö tulloo kohta tuas kottii!
-Päivi
 |
| maalauskokeilu |
